maanantai 18. toukokuuta 2015

Vempainmies: Apple Watchin oston ihmeellinen tarina (osa 1)

Olen yksi onnekkaista Apple Watchin käyttäjistä eli pääsin käyttämään tätä ihme kelloa hyvissä ajoin ennen Suomen julkaisua. Tässä blogi-postauksessa kerron ensin ihmeellisen tarinan sen hankkimisesta. Jatkossa kerron kokemuksista.

Kun Apple Watch viimein saapui kuriirin tuomana, oli hymy herkässä.


Apple Watchin oston ihmeellinen tarina alkoi ennakkotilauksesta

Apple Watch tuli ennakkotilaukseen 10. huhtikuuta muutamassa maassa kuten USA, UK ja Saksa. Tiesin jo ennalta sen, että Apple Watchia ei toimiteta näiden maiden online Apple Storesta muihin maihin. Olin itse asiassa kerran yrittänyt tilata iPhonea muistaakseni Ranskasta Suomeen ja tällöin Apple juuri muutti käytäntöjä ja vaikka puhelin oli jo kuriirilla, käännytettiin se takaisin. 

Tästä viisastuneena ajattelin, että luon itselleni ennakkoon postiosoitteen UK:een Borderlinx-palvelun avulla. Kun kello tuli klo 9 aamulla brittien aikaa olin Applen UK storessa kärkkymässä kelloja. Teinkin siellä heti tilauksen ja kaikki näytti hyvältä.

Tilaus peruuttiin

Hieman myöhemmin sain kuitenkin viestin, että tilaukseni on peruttu, koska Apple ei enää toimita tilauksia postin uudelleen lähetys osoitteisiin.


Ihme tapahtui...

Muutaman päivän asiaa harmiteltuani päätin kokeilla "tuuriani" ja lähettää sähköpostin Applen toimitusjohtaja Tim Cookille. Olin kerran aiemmin laittanut viestiä Amerikan Timpalle, kun iPhone 4S hyytyi aina kevyessä pakkasessa. Tällöin Applelta soittivat minulle ja halusivat puhelimeni heille testeihin.

Viestissä kerroin, että olen ohjelmistokehittäjä ja miten tärkeätä olisi, että Apple tarjoaisi kaikille kehittäjille maailmanlaajuisesti mahdollisuuden ostaa Apple Watcheja etulinjassa. 

Kului pari päivää ja tilaukseni tila muuttui jälleen aktiiviseksi. Hieman hämillään olin vielä varmuuden vuoksi yhteyksissä Apple Online Storen asiakaspalveluun ja hekin olivat hieman ihmeissään tapahtuneesta.


Liekkö sattumaa, mutta juuri samoihin aikoihin Apple käynnisti kehittäjille suunnatun mahdollisuuden ostaa Apple Watch etulinjassa, juuri niin kuin olin Applen toimitusjohtajalle ehdottanut.

Vielä pari muuttajaa sattui matkalle

Tilaukset eivät kuitankaan edenneet, sillä olin maksanut PayPalilla tilaukseni. Kun Apple ensin perui tiauksen, oli tilaukseni myös PayPallilla peruuntunut. Apple Online Storen henkilö sanoi, että hän ei voi tehdä asialle mitään ja minun pitä selvittää asia PayPalin kanssa. 

Lähetin ensin PayPaliin viestiä, mutta en saanut vastausta luvattuun vuorokauden aikarajaan, jolloin päätin soittaa tukeen. PayPalin tuesta henkilö kertoi minulle, että hänkään ei voi tehdä asialle mitään, että Applen pitää lähettää uusi maksupyynnön transaktio.

Olin vielä kerran yhteydessä Apple Online Storeen ja he sanoivat, että he eivät valitettavasti pysty tekemään asialle mitään ja suositteli että tekisin uuden tilauksen, mutta silloin toimitusaika menisi kesäkuun loppuun tai jopa heinäkuulle.

Toinen ihme tapahtui...

Tästä edelleen harmistuneena lähetin toisen viestin Applen toimitusjohtajalle Tim Cookille, jossa kerroin tapahtuneesta.

Ei ehtinyt kulua kuin vuorokausi, niin Applelta soitettiin minulle puhelimella. Keskustelin useiden ihmisten kanssa ja jopa yhden Suomea puhuvankin. Lopulta tilaus saatiin uudelleen aktivoitua luottokortti maksutavalle ja Apple Watchit saapuivat minulle sopivasti toukokuun alkupäiville.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti